TAUSTAA

Olen Anne Kaakkuriniemi, matkailualan toimija pohjoisesta. Olen tekijä, jonka kanssa yhteistyö perustuu luottamukseen sekä yhdessä asetettujen tavoitteiden toteuttamiseen ja saavuttamiseen. Teen mielelläni asioita ”hands on”, jotta asiat etenevät konkreettisesti.

Elämykset, kansainvälisyys, tuotekehitys ja verkkokauppa ovat aina olleet kiinnostukseni kohteina. Tutuin myyntialustoista minulle on Bokun, jota olen käyttänyt lukuisia tunteja ja jonka käyttöä olen kouluttanut useille yrityksille (500+) eri puolilla Suomea vuodesta 2017 Islannissa heillä töissä ollessani, sekä sittemmin yrittäjänä. Elämysverkkokaupan ja -myynnin parissa olen työskennellyt vuodesta 2008. Bokunin lisäksi olen tutustunut muihinkin alustoihin, jotta osaan niistä kertoa yrityksille ja auttaa etsimään sopivan ratkaisun yrityksen tarpeisiin

Palveluni matkailuyrityksille, -alueille ja projekteille

  • Elämystuotteiden kehittäminen ja läpikäynti verkkokauppaan soveltuviksi (sisältöjen rikastus tarvittaessa, kielitarkistukset suomi-englanti)
  • Suomenkielinen Bokun-tuki yksittäisiin toimenpiteisiin tuntityönä
  • Koulutus henkilökunnalle tai työntekijälle digitaalisesta myynnistä ja Bokunin peruskäytöstä 1,5 – 3 tuntia
  • Bokun -käyttöönotto sis. elämystuotteiden läpikäynnin ja muokkaamisen verkkokauppaan soveltuviksi (yhteistyön kesto 2-5 viikkoa)
  • Käytännön läheiset työpajat ja sparraukset matkailualueille ja projekteille

Toteutus etäyhteydellä / etänä.

Lisäksi toteutan projekteja ja teen yhteistyötä matkailualueiden ja partnereideni kanssa sen eteen, että Suomessakin mahdollisimman monen matkailuyrityksen digitaalinen asiakaskokemus, palveluiden näkyvyys, löydettävyys ja ostaminen kehittyvät.

Matkan varrelta

Päätin 90-luvun loppupuolella suuntautua matkailualalle, katsoa alaa avoimin mielin ja kehittää osaamistani ja ymmärrystäni alasta mahdollisimman monipuolisesti. Matkan varrella olen päätökseni pitänyt, opiskellut alaa ja työskennellyt yksittäisissä yrityksissä sekä alueorganisaaatiossa Suomessa ja ulkomailla työtehtäviäni matkan varrella ollessa mm.:

  • matkailuyritysten kouluttaminen: elämysten tuotekehitys ja digitaalinen myynti
  • konsultointi: digitaalinen asiakaspolku, elämyspalvelujen verkkokauppa
  • verkkokaupan asiakaspalvelu, tuki, käyttöönottoprosessit
  • matkailuyrittäjyys
  • elämysten tuotekehitys
  • erilaiset asiantuntijatehtävät matkailualalla
  • digitaalisen markkinoinnint ehtävät
  • asiakaspalvelu- ja myyntityö B2C ja B2B
  • opastehtävät

Jokaisesta matkan varrella hankitusta kokemuksesta, tehdystä työstä, tavatusta matkailijasta ja yrittäjästä, sekä opitusta asiasta on ymmärrykseni alasta ja matkailuyrittäjien arjesta vain kasvanut ja kehittynyt. Tätä kokemusta hyödynnän asiakastöissä ja koulutuksissani.

Sijainti

Pääsääntöisesti toimistoni sijaitsee Pohjois-Suomessa ja teen töitä etäyhteyksillä. Toisaalta, minulle mikään välimatka Suomessa ei ole liian pitkä ja tarpeen tullessa kuljen mielelläni myös etelään, itään tai länteen, tilanteen sen jälleen salliessa.

Anne Kaakkuriniemi
Sähköposti: anne(@)idealarctic.com
Linkedin